Outokummun kaivos sai alkunsa kun geologi Otto Trüstedt jäljitti vuonna 1908 Rääkkylästä löytyneen lohkareen suureen kuparimalmiesiintymään. Esiintymän oli jopa neljä kilometriä pitkä ja 400 metriä leveä.
Malmi oli poikkeuksellisen puhdasta pitoisuudeltaan, kuparisisällön ollessa keskimäärin 4 prosenttia. Kultaa malmissa oli 0,80 grammaa ja hopeaa 9 grammaa tonnia kohti, ja myös sinkkiä, nikkeliä, kobolttia ja rautaa saatiin kuparin ohella. Huippuvuosinaan kaivos oli yksi koko Euroopan suurimmista kuparintuottajista.
Kaivosalue tuotti kuparimalmia ja kuparirikastetta aina vuoteen 1989 saakka esiintymän syvemmissä osissa Mökkivaarassa ja Keretissä. Jalostettavaa riitti siis kahdeksan vuosikymmenen ajan.
Kaivos vaikutti voimakkaasti ympäröivän alueen kehitykseen. Kuusjärvi niminen maalaiskunta muuttui kaivoksen mukaan nimetyksi Outokummun kauppalaksi vuonna 1963.
Esko Pekka Tiitisen Savonia-palkittu sukupolviromaani Kiven sylissä kuvaa kaivoksen vaiheita viiden sukupolven ajalta fiktionaalisen Vänskän suvun kautta.
Alkuun valtio-omisteinen kaivosyhtiö muutetiin osakemuotoiseksi Outokumpu Oy:ksi, jolla oli merkittävä rooli Suomen metalliteollisuuden kehittämisessä. Nykyään kansainvälinen pörssiyhtiö tunnetaan etenkin ruostumattoman teräksen tuottajana.
Nykyiset palvelut
Outokummun vanhan kaivoksen aluetta pitää yllä Matkakumpu Oy, joka on Outokummun kaupungin matkailun kehitys- ja markkinointiyhtiö.
Kaivosmuseo ja museotunnelit ovat talvikaudella toukokuunloppuun saakka auki maanantaista perjantaihin kello 10-15, ja muina aikoina ryhmille ennakkovarauksella.
Lasten kaivos käsittää toiminnallisen sisätilan ja suuren ulkoalueen jossa voi harrastaa vaikkapa kiipeilyä.
Lippu alueelle maksaa 6€ aikuisilta ja 4€ lapsilta. Sisään pääse myös museokortilla. Saatavilla on myös kanta-asiakaslippuja.
Kaivosmuseon ja lasten kaivoksen lisäksi alueella sijaitsee ravintola Vanha Kaivos, Motoristikahvila ja täysi 18-väyläinen Frisbeegolf-rata.
Kaivoksen rakennukset sisältävät monimuotoisia tiloja joita voi vuokrata erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin.
Kaivosmuseon pysyvien näyttelyiden lisäksi on vaihtuvia tapatumia ja näyttelyitä. Juuri nyt 28.2.2020 asti on käynnissä näyttely aiheesta Impilahti ja sen kaivoshistoria.