Outokummun matkailu

Outokumpu lienee Suomessa, ja varsinkin kansainvälisesti tunnetumpi kaivosyhtiön kuin kaupungin nimenä. Outokumpu Oy on yrityksenä lähtöisin Outokummun vanhalta kaivokselta, jonka alueelta louhittiin kuparimalmia 1910-luvulta aina vuoteen 1989 saakka.

Nykyään kaivos on museona ja kulttuuriperinnön kohteena ja yhtiö kansainvälistynyt, mutta Outokumpu jatkaa elämää vireänä Pohjois-Karjalan pikkukaupunkina.

Vanhan kaivosalueen lisäksi paikalle houkuttelee matkailijoita muun muassa Outokummun Erä- ja luontokeskus.

outokumpu kartta
Outokummun palveluja kartalla (Google Maps)

Hotelli Malmikumpu

Outokummun keskustassa sijainnut Hotelli Malmikumpu lopetti toimintansa elokuussa 2018. Osoitteessa Asemakatu 1 toiminutta hotelli-ravintolaa pyöritti viimeksi Aarrekaivos Oy. Yritys ei päässyt velkasaneeraukseen vaan päätyi konkurssiin.

Kiinteistö jossa Hotelli Malmikumpu sijaitsi kuuluu Outokummun kaupungille tytäryhtiö Seurojentalo Oy:n kautta.

Aarrekaivos Oy tuli ehti toimia tiloissa vuodesta 2017 saakka. Edeltävän vuokralaisen, Okun hotelli Oy:n vuokrasopimus päättyi vuoden 2016 loppuun.

Outokummun uusi hotelli

Outokumpulaisten ja vierailijoiden iloksi hotellitoiminta keskustassa ei kuitenkaan päättynyt Malmikummun sulkemiseen.

Kaupungin tytäryhtiö Matkakumpu Oy ilmoitti käynnistävänsä toiminnan uudelleen nimellä Hotelliravintola Kumpu. Majoituspalvelujen lisäksi tarjolla on lounas. Kiinteistöön ei tietojen mukaan tehdä suuria muutoksia.

Matkakumpu Oy vastaa myös Vanhan kaivoksen alueen palveluista ja viihteestä.

Majoitusta lähiympäristössä

Suosittu tapa nauttia Karjalan luonnosta on majoittua hotellin sijaan vuokramökkiin.

Bed and Breakfast tyyppisiä palveluita tarjoavat puolestaan Kyykerin kartano sekä Malmin Majatalo.